Postipuisto kiertotalouden kokeiluympäristönä -tarjoa ratkaisua innovaatiohaasteeseen!

Rakentamisen kiertotalouden kokeiluympäristöt -hankkeen innovaatiohaasteessa etsitään yhteistyössä Postin kanssa korkean kiertotalousasteen ratkaisuja Keskisen Postipuiston aluekehityksen tueksi.

Kuva: Mika Huisman.

Postipuiston alue on yksi Helsingin lähivuosien merkittävimmistä kaupunkikehityskohteista. Alue on suuren muutoksen edessä ja Postipuisto tulee uudistumaan merkittävästi. Postin entisen pääkonttorin (Postintaival 7) suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailu on käynnistymässä lähiaikoina osana Keskisen Postipuiston asemakaavamuutosta. Tämä avaa mahdollisuuden tarkastella alueen nykyisiä rakennuksia ja tiloja uudella tavalla sekä löytää ratkaisuja, jotka vievät aluetta kohti resurssiviisasta, vähähiilistä ja kiertotaloutta edelläkävijätasolla hyödyntävää kokonaisuutta.

Rakentamisen kiertotalouden kokeiluympäristöt -hankkeen innovaatiohaasteessa etsitään yhteistyössä Postin kanssa konkreettisia ja pilotointiin soveltuvia uusia kiertotalouden ratkaisuja, jotka voidaan sovittaa Postin entisen pääkonttorin olosuhteisiin. Ratkaisujen toivotaan vahvistavan alueen houkuttelevuutta ja identiteettiä sekä tuottavan hyödynnettävää sisältöä alueen kehittämiseen.

Innovaatiohaasteen tuotoksia pyritään soveltuvin osin hyödyntämään Postintaival 7:n kehittämisessä suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun aikana sekä myöhemmin kilpailun voittaneen ehdotuksen jatkokehityksessä, käynnissä olevassa kaavatyössä tai alueen myöhemmissä toteutusvaiheissa. Innovaatiohaaste on suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailusta erillinen prosessi.

Innovaatiohaasteen hakuaika on päättynyt.

Miksi osallistua?

Innovaatiohaaste tarjoaa harvinaisen tilaisuuden kehittää, testata ja osoittaa oman tuote- tai palveluidean toimivuus merkittävässä kaupunkikehityskohteessa.​ Lisäksi haaste tarjoaa mahdollisuuden verkostoitumiseen sekä uusien kontaktien ja kumppanuksien löytämiseen. Innovaatiohaasteeseen sisältyy sparraustilaisuus, jossa pääsee hiomaan omaa ratkaisuehdotustaan mm. kiinteistö- ja rakentamisalan – sekä kiertotalouden ja liiketoiminnan kehittämisen asiantuntijoiden kanssa.

Innovaatiohaasteeseen esitetyistä ratkaisuehdotuksista lupaavimmat voivat edetä pilotointiin syksyllä 2026:

  • Ehdotuksista 1–3 lupaavimmiksi arvioitua voidaan valita pilotoitavaksi Postipuiston alueella tai muussa soveltuvassa kohteessa. Ehdotuksia arvioidaan alta löytyvien arviointikriteerien sekä demopäivän esitysten perusteella. Pilotoinnin toteutuksesta sovitaan valittujen toimijoiden kanssa erikseen.
  • Pilottien kokonaisbudjetti on yhteensä 20 000 euroa. Pilotoinnin tavoitteena on testata ratkaisun toimivuutta käytännössä, kerätä kokemuksia sen toteutuksesta ja tuottaa tietoa, jota voidaan hyödyntää Postipuiston alueen jatkokehittämisessä. Samalla pilotointi tarjoaa mahdollisuuden kehittää ratkaisua aidossa kaupunkikehityskohteessa.
  • Pilotin toteuttaja laatii tiiviin raportin, jossa kuvataan toteutus, keskeiset tulokset, syntyneet opit ja johtopäätökset jatkohyödyntämistä varten. Tavoitteena on, että piloteista syntyvä tieto hyödyttää Postipuiston alueen kehittämisen lisäksi myös laajemmin rakentamisen kiertotalouden edistämistä. Pilotointien tulosten tulee olla julkisia ja vapaasti hyödynnettävissä, eikä julkaistava aineisto voi sisältää liike- tai ammattisalaisuuksia.

Kenelle innovaatiohaaste on suunnattu?

Innovaatiohaaste on suunnattu yrityksille. Haasteen kohderyhmiä ovat:

  • maankäytön suunnittelun, kiinteistökehityksen ja rakentamisen yritykset
  • kiertotalouden parissa toimivat yritykset
  • teknologiakehittäjät
  • tuote- ja materiaalivalmistajat

Haasteeseen voi osallistua joko yhden – tai useamman yrityksen tiiminä.

Millaisia ratkaisuja haasteella etsitään?

Haasteessa etsitään konkreettisia ja pilotointiin soveltuvia kiertotalouden ratkaisuja, jotka voidaan sovittaa Postin entisen pääkonttorin olosuhteisiin. Ratkaisut voivat kohdistua esimerkiksi:

  • rakennusten käyttöiän pidentämiseen, tilojen uusiokäyttöön tai konversion tukemiseen
  • rakennusosien uudelleenkäyttöön ja siihen liittyviin prosesseihin
  • purkumateriaalien hyödyntämiseen, arviointiin tai tuotteistamiseen
  • rakennusosien ja purkumateriaalien hyödyntämiseen alueen sisällä
  • digitaalisiin työkaluihin tai alustoihin
  • kiertotalouden arvon ja vaikuttavuuden mittaamiseen (esim. materiaalivirrat, resurssien säästö, taloudellinen arvo)
  • tilojen väliaikaiskäyttöön, joka tukee kiertotalouden periaatteita ja alueen kehitystä ennen pysyvää rakentamista

Ratkaisujen tulee olla toteuttamiskelpoisia, konkreettisia ja pilotointiin soveltuvia tuotteita tai palveluja – ei yleisiä visioita. Ratkaisun toivotaan tuottavan Postipuiston alueelle houkuttelevuutta, identiteettiä ja näkyvää lisäarvoa.

Innovaatiohaaste ajoittuu ajankohtaan, jolloin Postintaival 7:n tontinluovutuskilpailu on käynnistymässä. Haasteen tuotoksia pyritään soveltuvin osin aktiivisesti hyödyntämään Postintaival 7:n kehittämisessä kilpailun aikana sekä myöhemmin kilpailun voittaneen ehdotuksen jatkokehityksessä, käynnissä olevassa kaavatyössä tai alueen myöhemmissä toteutusvaiheissa.

Innovaatiohaaste on tontinluovutuskilpailusta erillinen prosessi.

Osallistuminen innovaatiohaasteeseen

Innovaatiohaasteen hakuaika on päättynyt. Kiitos kaikille ratkaisuehdotukset jättäneille! Kaikkiin ilmoittautuneisiin yrityksiin ollaan yhteydessä perjantaihin 8. toukokuuta mennessä.

Pyydämme haasteesta kiinnostuneita yrityksiä ilmoittautumaan – ilman hakulomakkeen täyttämistä yritys ei voi toimittaa ratkaisuehdotustaan haasteen järjestäjälle eikä edetä pilotointiin. Lomakkeelle täytetään osallistujan tiedot sekä kuvaillaan ehdotettava tuote- tai palveluidea. Lisää ohjeita ilmoittautumislomakkeen täyttöön löydät suoraan lomakepohjasta.

Ehdotettavien ratkaisujen tulee olla toteuttamiskelpoisia, konkreettisia ja pilotointiin soveltuvia tuotteita tai palveluja. Innovaatiohaaste on suunnattu vain yrityksille.

Innovaatiohaasteeseen hyväksytään mukaan kaikki määräaikaan (4.5.26 klo 23.59) mennessä saapuneet ehdotukset, jotka sisältävät konkreettisen ja pilotointiin soveltuvan kiertotalouden ratkaisun, joka on sovitettavissa tähän innovaatiohaasteeseen.

Innovaatiohaasteen aikataulu

Innovaatiohaasteen hakuaika alkoi 7. huhtikuuta ja päättyi 4. toukokuuta. Haasteeseen haettiin mukaan erillisellä ilmoittautumislomakkeella. Kaikkiin hakijoihin ollaan yhteydessä viikon 19 aikana.

Innovaatiohaasteen tiimoilta järjestettiin tiistaina 14. huhtikuuta aamukahvitilaisuus Postipuistossa, jossa esiteltiin haastetta sekä Postikeskuksen kiinteistöjä ja -aluetta. Lisäksi tilaisuuteen sisätyi tutustumiskierros Postin entisen pääkonttorin kiinteistöihin. Tilaisuuden esitysmateriaaleihin pääset tutustumaan aamukahvitilaisuuden sivuilta, jonne pääset siirtymään alla olevan linkin kautta.

Innovaatiohaasteesta kiinnostuneille tarjottiin tutustumiskäynti Postin pääkonttorin kiinteistöön myös tiistaina 21. huhtikuuta.

Innovaatiohaasteeseen mukaan hyväksytyille yrityksille tarjotaan mahdollisuus osallistua sparrauspäivään 18. toukokuuta, jossa oma tuote- tai palveluidea esitellään tiiviisti sparraaville asiantuntijoille. Sparraajat tarjoavat tukea idean kehittämiseen ja tilaisuudessa pääsee myös tapaamaan muita haasteeseen osallistuneita yrityksiä. Sparrauksen jälkeen omaa ratkaisuehdotusta on mahdollista vielä muokata. Lopulliset ratkaisuehdotukset tulee toimittaa arvioitavaksi ke 27. toukokuuta mennessä.

Lopulliset ratkaisuehdotukset arvioidaan pisteyttämällä (arviointi kuvattu tarkemmin alla). Korkeintaan 10 eniten pisteitä saanutta ratkaisuehdotusta etenee haasteen demopäivään, joka järjestetään torstaina 11. kesäkuuta. Demopäivässä oma tuote- tai palveluidea pitchataan lyhyesti haasteen tuomaristolle, joka valitsee 1-3 innovaatiohaasteen voittajaa.

Innovaatiohaasteen voittajien ehdotukset voivat demopäivän jälkeen edetä pilotointiin.

Ratkaisujen arviointikriteerit ja pisteytys

Lopulliset ratkaisuehdotukset arvioidaan alla olevien arviointikriteerien perusteella:

  • Vaikuttavuus kiertotalouteen:
    Arvioinnissa tarkastellaan, kuinka korkealla asteella ratkaisu edistää kiertotaloutta ja sitä, syntyykö ratkaisusta uskottavia ja todennettavia hyötyjä. Korkean asteen kiertotaloudella tarkoitetaan kiertotalouden hierarkian yläportaan ratkaisuja kuten rakennusten käyttöiän pidentämistä tai rakennusosien uudelleenkäyttöä.
  • Toteutettavuus ja pilotointikelpoisuus:
    Arvioinnissa tarkastellaan, kuinka realistisesti ja laadukkaasti ratkaisu on pilotoitavissa Postin pääkonttorikiinteistössä, Postipuiston alueella tai muussa soveltuvassa kohteessa. Huomiota kiinnitetään erityisesti aikatauluun sekä siihen, onko ratkaisun käytännön kokeileminen mahdollista aidossa kohteessa.
  • Uutuusarvo ja innovatiivisuus:
    Ratkaisua arvioidaan suhteessa markkinoilla jo olemassa oleviin tuotteisiin, palveluihin ja toimintamalleihin. Arvioinnissa huomioidaan myös tuottaako ratkaisu uutta tietoa, osaamista tai toimintatapoja rakentamisen kiertotalouteen.
  • Liiketoimintapotentiaali:
    Arvioinnissa tarkastellaan, onko ratkaisulle tunnistettavissa uskottava asiakastarve, kysyntä ja markkina. Arvioinnissa huomioidaan myös onko ehdotuksessa kuvattu realistisesti, miten ratkaisu voi kehittyä pilotoinnin jälkeen tuotteeksi, palveluksi tai laajemmin hyödynnettäväksi toimintamalliksi.
  • Soveltuvuus Postin pääkonttorikiinteistöön ja Postipuiston jatkokehitykselle:
    Arvioinnissa tarkastellaan, kuinka hyvin ratkaisu vastaa juuri tämän kohteen tarpeisiin ja reunaehtoihin sekä sitä vahvistaako ratkaisu alueen houkuttelevuutta ja identiteettiä.

Määräaikaan (27.5. klo 23:59) mennessä toimitetut lopulliset ratkaisuehdotukset arvioidaan pisteyttämällä 0..3, jossa 3 pistettä tarkoittaa kriteerin täyttymistä erinomaisesti, 2 pistettä hyvin, 1 piste jossain määrin ja 0 pistettä heikosti tai ei lainkaan.

Korkeintaan 10 eniten pisteitä saanutta ratkaisuehdotusta etenee haasteen demopäivään torstaina 11. kesäkuuta. Demopäivässä tuomaristo valitsee 1-3 voittajaa, joiden kanssa voidaan edetä pilotointiin. Tuomariston demopäivän arviointi perustuu lopullisten ratkaisuehdotusten pisteytykseen sekä demopäivän pitchaukseen.

Kiinteistöjen lähtötietoaineistot

Postin entinen pääkonttori koostuu neljästä rakennuksen osasta, jotka ovat rakennettu vuosien 1977-2002 välillä. Kaikkien rakennusten pinta-ala​ on 32 939 br-m2, 27 195 k-m2​. Rakennuksista on käytettävissä sekä sähköistä – että paperiaineistoa.

Innovaatiohaasteeseen osallistuville tarjotaan pääsy sähköiseen aineistoon Postin projektipankin kautta.​ Sähköisesti on saatavilla mm. suunnitelma-aineistoa, pohjapiirustuksia, rakennesuunnitelmia sekä purkukartoitus.

Paperimuotoiseen aineistoon voi tutustua yllä mainitulla kohdekäynnillä 21.4. tai muuna erikseen sovittuna ajankohtana​. Aineiston käyttöön sovelletaan seuraavia ehtoja:​

  • aineisto on tarkoitettu vain innovaatiohaasteeseen osallistumista varten​
  • tiedostoja ei saa jakaa eteenpäin​
  • aineistoa ei saa hyödyntää muilla tavoin ilman erillistä hyväksyntää​
  • pääsy projektipankkiin edellyttää käyttöoikeussopimuksen hyväksymistä​

Lähtötietoaiheistoihin liittyvät lisätietoja ja pääsypyynnöt: joel.reijonen@posti.com

HUOM! Mikäli olet lähettänyt pääsypyynnön, mutta et ole saanut tunnuksia, tarkistathan vastaanottajan sähköpostiosoitteen. Sähköpostiosoite oli aiemmin virheellisesti tällä sivulla muodossa posti.fi​. Pahoittelemme tästä mahdollisesti aiheutunutta vaivaa.

Haasteen tuomaristo

Haasteessa on monipuolinen tuomaristo, joka koostuu kiinteistö- ja rakentamisalan, kaavoituksen, kiertotalouden sekä kiinteistöliiketoiminnan kehittämisen asiantuntijoista.

Innovaatiohaasteen UKK

1. Pitääkö ratkaisuehdotuksen kuvauksesta jättää pois liiketoimintasalaisuuksia sisältävät asiat?

Haasteessa edellytetään, että jätettävät ratkaisuehdotukset ovat avoimia ja julkisia asiakirjoja, eli mitään erikseen salaiseksi rajattavaa materiaalia ei voi liittää ehdotukseen. Tästä syystä liiketoimintakriittisiä yksityiskohtia ei myöskään ole tarkoituksenmukaista sisällyttää mukaan.

Avoimuusvaatimus kohdistuu ennen kaikkea ratkaisun perusideaan, syntyviin tuloksiin, oppeihin ja alan kehittämisen kannalta olennaisiin havaintoihin. Esimerkiksi ansaintalogiikkaa, hinnoittelua tai muuta vastaavaa ei tarvitse – eikä kannata – avata kilpailuehdotuksessa. Kannustamme rajaamaan ratkaisuehdotuksen sisällön tähän tarkoitukseen sopivalle tasolle.

2. Kenelle kuuluu innovaatiohaasteeseen esitetyn ja sen aikana kehitettävän ratkaisuehdotuksen immateriaalioikeudet? Pysyvätkö oikeudet ratkaisuehdotuksen tarjoajalla vai siirtyvätkö ne Helsingin kaupungin tai Postin nimiin?

Innovaatiohaasteessa syntyvien ratkaisujen immateriaalioikeudet säilyvät niiden tarjoajilla. Haasteessa jätettävät ehdotukset ovat kuitenkin julkisia asiakirjoja, eikä niihin tule sisällyttää liikesalaisuuksia. Haasteen virallisena järjestävänä tahona toimii Helsingin kaupunki; Posti ei ole sopimusosapuoli innovaatiohaasteessa.

3. Mistä saan projektipankkitunnukset, jotta pääsen tutustumaan kiinteistöjen lähtötietoaineistoihin? 

Pääsyn projektipankkiin tarjoaa innovaatiohaasteen yhteistyökumppani Posti Group Suomi. Mikäli haluaisit pääsyn kiinteistöjen sähköisiin lähtötietoaineistoihin, ole yhteydessä Joel Reijoseen (joel.reijonen@posti.com).

4. Saako innovaatiohaasteen demopäivään etenevät yritykset rahallisen palkkion osallisuudestaan? Entä haasteen voittaja/t?

Innovaatiohaasteeseen osallistuville tai demopäivässä parhaiksi valituille ei makseta rahallista palkkiota. Sen sijaan ratkaisuehdotuksista 1–3 parhaiksi arvioitua voidaan valita pilotoitavaksi Postipuiston alueella tai muussa soveltuvassa kohteessa syksyn 2026 aikana. Pilottien kokonaisbudjetti on yhteensä 20 000 euroa. Pilotoinnin toteutuksesta sovitaan valittujen toimijoiden kanssa erikseen.

5. Voiko innovaatiohaasteeseen osallistuvat yritykset osallistua myös Postin entisen pääkonttorin (Postintaival 7) suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailuun?

Innovaatiohaasteeseen osallistuminen ei ole este suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailuun osallistumiselle. On kuitenkin tärkeää huomata, että innovaatiohaaste ja suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailu ovat toisistaan erillisiä prosesseja.

Innovaatiohaaste on osa Helsingin kiertotalousklusterin toteuttamaa Rakentamisen kiertotalouden kokeiluympäristöt -hanketta.

Kaipaatko lisätietoa?

  • Laura Majoinen

  • Projektipäällikkö
    Rakentamisen kiertotalouden kokeiluympäristöt -hanke

    Kiertotalousklusteri
    Helsingin kaupunki
    Business Helsinki, innovaatiopalvelut
  • Elise Sorvari

  • Erityissuunnittelija
    Rakentamisen kiertotalouden kokeiluympäristöt-hanke

    Kiertotalousklusteri
    Helsingin kaupunki
    Business Helsinki, innovaatiopalvelut