DfD ecosystem –hankkeen loppuseminaari: ehjänä purkamisen kokeileminen on tärkeää

DfD-suunnittelun (designed for disassembly) merkitys tulevaisuuden rakentamisessa tulisi korostua entisestään. DfD-konsepti perustuu betonielementtien suunnitteluun uudelleenkäytettäviksi. DfD edistää sekä vähähiilisyyttä että resurssitehokkuutta – ja vaatii rakennusalalta merkittävää ajattelutavan muutosta.

Maanantaina 23.2.2026 pidettiin DfD ecosystem –hankkeen loppuseminaari Business Helsingin toimistolla. Seminaarin avasi Lari Sirén Helsingin kaupungin kiertotalousklusteristaja hanketta esittelivät Arto Saari, Tuomo Joensuu ja Ulrika Uotila Tampereen yliopistolta. Kommenttipuheenvuorot kuultiin Peikko Groupin Topi Paanaselta ja ympäristöministeriön Harri Hakasteelta.

DfD-hankkeessa tutkittiin sitä, miten arvo muodostuu purettavaksi suunnitelluissa rakennusosissa ja minkälaiset liiketoimintamallit tukevat tätä sekä itse uudelleenkäyttöjärjestelmää. Tavoitteena on siirtyä lineaarisesta “rakennetaan-käytetään-puretaan” -mallista siihen, että rakennusosien arvo säilyy ja niitä voi hyödyntää uudelleen. Tarkemmaksi tutkimuskohteeksi valittiin rakennusten sisäpuolella sijaitseva betonirunko, eli ontelolaatta. Hankkeessa tutkittiin erityyppisiä osien uudelleenkäyttöä helpottavia liitoksia sekä ideoita siitä, minkälaisia liitoksia tulisi alalla kehittää, jotta uudelleenkäyttö edistyisi.

Väitöskirjatutkija Tuomo Joensuu esittelee rakenneyleissuunnitelmaa.

Tutkijoiden mukaan aikaisemman DfD-kirjallisuuden määrä on hyvin rajallinen, vaikka DfD onkin viime vuosina noussut puheenaiheeksi maailmanlaajuisesti. Tämän vuoksi hankkeen tulokset eivät tarjoa valmiita tuotteita, vaan pikemminkin valaisevat nykyrakenteiden ongelmia, joihin kannattaa kiinnittää huomiota.

Suomessa on tekijöitä, jotka kykenevät DfD-rakentamiseen. Nyt tarvitaan alalle painetta kehittää DfD-standardia yhä eteenpäin.

DfD-rakentamisen arvoketju muodostuu useista toisiinsa kytkeytyvistä osapuolista, joiden roolit poikkeavat perinteisestä rakentamisesta erityisesti rakennuksen elinkaaren loppupään osalta: rakennuttaja ja tilaaja ovat keskeisessä asemassa DfD-ratkaisujen mahdollistajina, sillä DfD edellyttää päätöksiä jo hankkeen alkuvaiheessa. Purettavuus, standardoidut mitoitukset ja liitostekniikat vaikuttavat niin kustannuksiin kuin tulevaan uudelleenkäyttöpotentiaaliin. Suunnittelijat vastaavat DfD-periaatteiden konkretisoimisesta teknisiksi ratkaisuiksi. Suunnitteluratkaisut vaikuttavat siihen, kuinka helposti komponentit voidaan purkaa ehjinä ja ottaa tulevaisuudessa uudelleen käyttöön. DfD-elementtien valmistus edellyttää usein tarkempaa dokumentaatiota ja standardointia perinteisiin elementteihin verrattuna, minkä vuoksi myös elementtivalmistajien rooli on prosessissa keskeinen. Rakennuksen elinkaaren lopussa purkutyön korvautuessa hallitulla osien irrotuksella urakoitsijoiden ja purkutoimijoiden merkitys korostuu. Uudelleenkäytön toimijat, kuten materiaalipankit ja digitaaliset markkinapaikat, yhdistävät lopulta purettavat komponentit purettavista rakennuksista uusiin rakennushankkeisiin. DfD-rakentamisessa rakentamisen arvoketjun toimijoiden roolit poikkeavat paitsi sisällöltään myös suhteessa toisiinsa perinteiseen rakentamiseen verrattuna.

DfD-rakentamisen arvoketju kaaviomuodossa.

DfD-rakentamisessa osista tarvitaan enemmän tietoa, kuin perinteisessä rakentamisessa. Esimerkiksi tavallisten fyysisiä ominaisuuksia, sijaintia ja materiaalia koskevien tietojen lisäksi tarvittaisiin tietoa muun muassa liitostavasta, turvallisista purkutavoista sekä testauksista, joita komponentille tulisi irrotuksen jälkeen tehdä. DfD:n haasteena onkin tiedon säilyminen ja sen kulku: erityisesti pitkä aikajänne ja tiedon päivittäminen on haastavaa. Jotta tieto olisi helposti saatavilla uudelleenkäyttövaiheessa, sille tarvittaisiin paikka, josta tieto löytyisi kootusti. Esimerkiksi jokin digitaalinen alusta tai materiaalipankki, johon kerättäisiin yksittäisen komponentin tietopaketteja tai materiaalipasseja, voisi olla ratkaisuna. Materiaalipankin tulisi olla yhden tahon hallinnoima, jotta tiedonkeruuvastuu ja roolinjaot olisivat selkeät. Tiedon tulisi myös olla vapaasti haettavissa ja julkisesti jaettavissa.

Viranomaisilla on DfD-rakentamisessa tärkeä rooli myös esimerkiksi sääntelyn, kannustinten ja sanktioiden kehittämisessä. Lainsäädännöllä, kuten ympäristöministeriön suunnittelemalla kiertotalouslailla, voitaisiin vaikuttaa ehjänä purkamisen suunnitteluun jo suunnitteluvaiheessa.

Ratkaisuja DfD-rakentamiseen yrityksiltä: Peikko Group tekee ehjänä purettavaksi ja uudelleenkäytettäviksi suunniteltuja deltapalkkeja

Peikko Groupin Topi Paananen nosti esille tarpeen nousta teoriatasolta käytännön tason toteutukseen: yritysten modernit ratkaisut voisivat olla avainasemassa tässä muutoksessa. Paananen käytti esimerkkinä Peikko Groupin vähähiilisestä teräksestä valmistettuja deltapalkkeja. Deltapalkeissa on valmiit yksityiskohdat siihen, että ne soveltuvat niin ehjänä purkamiseen kuin uudelleenkäyttöön. Näin asiakas saa valmiin paketin, joka soveltuu DfD-rakentamiseen. Tällä hetkellä kiertotalouden yksi suurimmista haasteista on tiedonjakaminen, joka on äärimmäisen tärkeää etsittäessä yhteisiä kestäviä ratkaisuja. Rakentamiseen kaivataan asennemuutosta: yksittäisten rakennusten rakentamisen sijaan tulisi omaksua kiertotalouspohjainen ajattelutapa rakennuksista ja rakennussuunnitelmista, joita voisi monistaa.

DfD-rakentaminen ei välttämättä säästä enemmän rahaa kuin perinteinen rakentaminen, vaikka hiilipäästöissä ja rakennusosissa se säästääkin. Paanasen mukaan kuitenkin kansainvälisesti vertaillessa eri maat kokevat rakennusten olevan paremmin myytävissä, jos ne on rakennettu kiertotalousystävällisesti. Peikko Groupin ratkaisu vähähiilisistä deltapalkeista, jotka ovat asiakkaalle yksinkertainen tapa huolehtia rakentamisen kiertotalouden toteutumisesta, ovat katsaus tulevaisuuden rakentamiseen.

Tuomo Joensuu kertoo hankkeen tuloksista.

Tampereen yliopiston tutkimusryhmä julkaisee raportin DfD ecosystem –hankkeesta keväällä.

Kiertotalousklusteri on ollut rahoittamassa DfD-ecosystem hanketta.