Jätkäsaaren uudessa korttelissa kiertotalous ulottuu asukkaiden arkeen asti

Helsinkiin suunnitellaan kokonainen kortteli kiertotalouden ehdoilla. Jätkäsaaren yhteisöllisessä korttelissa kiertotalous on tarkoitus sisällyttää myös osaksi tulevien asukkaiden arkielämää. Korttelia kehittämässä ovat Helsingin kiertotalouden klusteriohjelman jäsenet Spolia Design sekä Yrjö ja Hanna -säätiö.

Jätkäsaaren korttelissa kiertotalous näkyy ja tuntuu – oli kyse sitten itse rakennuksista tai asumisesta ja käytöstä.

“Korttelista on mahdollista tehdä kansainvälisen vertailun kestävä kohde ja luoda samalla uusia kiertotalouden kokeiluja ja ratkaisuja”, kertoo Petri Salmi purettujen materiaalien uudelleen käyttöön erikoistuneesta Spolia Design -asiantuntijayrityksestä.

Salmen tehtävä korttelin suunnittelussa on selvittää mahdollisuuksia ja käytännön ratkaisuja uudelleen käytettävän materiaalin hyödyntämiseen.

Rakentamisen kiertotaloudessa ideana on saada materiaalit ja rakennusosat pysymään mahdollisimman pitkään kierrossa. Tämä koskee niin betonielementtejä kuin vaikkapa lasirakenteita. Kiertotalouden tavoitteet toteutuvat parhaiten, kun tuotteita hyödynnetään uudessa käyttökohteessa sellaisenaan.

Salmi pohtii, että viime vuosina on tunnistettu kattavasti kiertotalouden etenemistä hidastavia haasteita.

“Nyt on aika katsoa eteenpäin ja ryhtyä päättäväisesti ratkaisemaan niitä ottamalla mukaan olemassa olevat hyvät käytännöt sekä edistämään kestäviä innovaatioita”, Salmi sanoo.

Hän toivoo, että hallinnollinen puoli laintulkintoineen saadaan tähän mukaan. Pykäliä ja säännöstöä tulisi kehittää yhdessä toimialan kanssa konkretian kautta, ajan hengen mukaisesti kestävään suuntaan. Salmi korostaa, että laadusta ja turvallisuudesta tinkimättä kiertotalousmateriaalit voidaan usein nostaa samalle viivalle neitseellisten materiaalien kanssa.

Kestävän tulevaisuuden asiantuntija Kimmo Rönkä Yrjö ja Hanna -säätiöstä on samaa mieltä. Säätiö kehittää yhteisöllistä ylisukupolvista kaupunkiasumista ja toimii Jätkäsaaren kiertotalouskorttelin toisena toteuttajana. Röngän mielestä uusia innovaatioita hidastavat Suomessa varovaisuus ja säädösten hyvin tarkka noudattaminen.

“Jotta vihreä siirtymä saadaan toteutumaan, tarvitaan poikkeuksellisia toimia.”

Kimmo Rönkä, Yrjö ja Hanna -säätiö

Hyvät esimerkit näkyville

Jätkäsaareen nouseva kortteli on yksi Helsingin kaupungin Kehittyvä kerrostalo -ohjelman kohteista. Ohjelman tarkoitus on lisätä kerrostaloasumisen laatua, houkuttelevuutta ja yksilöllisiä ratkaisuja. Jätkäsaaren korttelissa ohjelman tarkoitus on erityisesti kehittää rakentamisen aikaista kiertotaloutta.

Salmi kertoo, että Jätkäsaaren korttelissa kaikki ei ole eikä kaiken tarvitsekaan olla uudelleen käytettävää materiaalia. Hän pitää kuitenkin tärkeänä, että esimerkiksi osa näkyville tulevista elementeistä on purkukohteista saatuja.

“Näkyviä esimerkkejä olisi hyvä saada mukaan mahdollisimman paljon. Silloin kortteli voisi innostaa suunnittelemaan ja rakentamaan jokin muu kohde pelkästään uudelleen käytettävistä materiaaleista.”

Petri Salmi, Spolia Design

Rönkä kertoo, että Jätkäsaaressa halutaan näyttää, miten rakennusmateriaaleilla, keveillä rakenteilla ja esimerkiksi uudelleenkäytettävillä sisustusratkaisuilla voidaan vähentää rakentamisen hiilijalanjälkeä.

“Kekseliäs kiertotalousarkkitehtuuri tuo kiinnostavaa karheutta ja särmää helposti steriiliin uudisrakentamiseen”, Rönkä sanoo.

Kiertotalous osaksi arkea

Rönkä mainitsee, että Jätkäsaaren korttelin asukkaille on tarkoitus antaa runsaasti mahdollisuuksia toteuttaa kiertotaloutta omassa elämässään. Erilaisia mahdollisuuksia ideoimaan ja toteuttamaan tarvitaan monipuolinen joukko eri toimijoita.

Jätkäsaaressa asuvan ei esimerkiksi tarvitse omistaa autoa, vaan ajoneuvoja voi olla yhteiskäytössä. Korttelin ravintola voisi valmistaa kasvispainotteista ruokaa ja hyödyntää lähikauppojen hävikkiä. Rönkä toivoo, että kiertotalouteen sisältyvä hiilineutraaliuden tavoittelu olisi pääosassa myös korttelin energiaratkaisussa, ja haastaa kaupungin kehittämään kaukolämpöä paikallisesti omavaraisemmaksi.

Korttelin yhteistiloihin on tulossa Kansanvalistusseuran Sivistyskulma, kansalaisoppimisen keskus, jossa kestävä kehitys aiotaan sisällyttää osaksi koulutussisältöjä.

Korttelin asukkaiksi halutaan eri-ikäisiä ja eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Moni toivookin, että omat vanhemmat tai isovanhemmat asuisivat lähempänä ja Jätkäsaaren korttelissa näitä toiveita on mahdollista päästä toteuttamaan.

Jätkäsaaren kiertotalouskortteli


  • Yrjö ja Hanna -säätiön tontille on suunnitteilla ARA-tuella rakennettavia yhteisöllisiä ja täysin esteettömiä asumisoikeusasuntoja perheille sekä ikääntyneille tarkoitettuja täysin esteettömiä yhteisöllisiä vuokra-asuntoja.
  • NAL Asunnot Oy:n tontille suunnitellaan alle 30-vuotiaille nuorille tarkoitettuja ARA-vuokra-asuntoja.
  • Kortteli rakennetaan keskelle Jätkäsaarta Hyväntoivonpuiston varrelle osoitteeseen Länsisatamankatu 33/Hyväntoivonkuja 1.
  • Kortteli valmistuu tämänhetkisen aikataulun mukaan vuoden 2024 loppupuolella.

Kuvat: Kari Ylitalo ja Ilkka Ranta-aho

Kaipaatko lisätietoa?

  • Mira Jarkko

  • Johtava asiantuntija, tiimipäällikkö
    Vihreä siirtymä ja uudet teknologiat
    Helsingin kaupunki
    Business Helsinki, innovaatiopalvelut
  • Eeva Jalovaara

  • Erityissuunnittelija, arkkitehti
    Kiertotalouden klusteriohjelma
    Helsingin kaupunki
    Business Helsinki, innovaatiopalvelut
  • Ronny Rantamäki

  • Erityissuunnittelija
    Kiertotalot
    Helsingin kaupunki
    Business Helsinki, innovaatiopalvelut