Urban Wellbeing Lab

Hyvinvointia ja liikkumista edistävät yritykset ja TKI-toimijat: Tulkaa osaksi inspiroivaa verkostoa, jossa kokeillaan ja kehitetään hyvinvointia edistäviä ratkaisuja yhdessä loppukäyttäjien ja kaupungin kanssa.

Urban Wellbeing Lab

Kaupunkilaisten hyvinvointi on yhä tärkeämpi osa elinvoimaisen ja kestävän kaupungin rakentamista. Samalla erilaiset hyvinvointia, terveyttä ja liikkumista edistävät ratkaisut voivat parantaa arjen palveluja ja lisätä yhteisöllisyyttä kaupungeissa. Kaupunkiympäristö toimii luonnollisena alustana tällaisille innovaatioille: sen monipuoliset tilat, ihmiset ja arjen tilanteet mahdollistavat ratkaisujen kokeilemisen ja kehittämisen yhdessä kaupunkilaisten kanssa. 

Urban Wellbeing Lab on Business Helsingin, Forum Virium Helsingin ja Laurea-ammattikorkeakoulun yhteinen ponnistus yritysten toimintaedellytysten parantamiseksi sekä kaupunkilaisten hyvinvoinnin ja liikkumisen lisäämiseksi. Hanke on kaksivuotinen ja EU:n osarahoittama. 

Hankkeen tavoitteet

Hankkeen päätavoitteena on vahvistaa yritysten innovaatiotoimintaa sekä tutkimus- ja kehitysvalmiuksia hyvinvoinnin, terveyden ja liikkumisen edistämisen alueella. Tämä toteutetaan kolmen kokonaisuuden kautta: 

  • Hyvinvointitiedon tehokas hyödyntäminen

    Paikallinen hyvinvoinnin dataekosysteemi rakennetaan olemassa olevasta hyvinvointidatasta ja sen ympärillä toimivista sidosryhmistä. Yrityksille tarjotaan pääsy hyvinvointitiedon kokonaisuuteen ja tuetaan sen hyödyntämistä tuotekehityksessä, asiakasymmärryksen kasvattamisessa ja uusien ratkaisujen luomisessa.  

    Käytännön toimet:  
    Yhteiskehittämistyöpajat  
    Olemassa olevan hyvinvointidatan kartoitus ja koonti 

  • Yhteistyömallin rakentaminen

    Luodaan toimintamalli, joka tiivistää yhteistyötä yritysten, kaupungin ja TKI-toimijoiden välillä. Malli tukee yrityksiä esimerkiksi tuotekehityksessä, datan hyödyntämisessä, asiakasymmärryksen syventämisessä sekä kansainvälistymisessä ja rahoituksen hakemisessa.  

    Käytännön toimet:  
    Työpajasarjat  
    Webinaarit ja verkostoitumistapahtumat  

  • Innovatiivisten ratkaisujen pilotointi

    Yritykset voivat kokeilla ja pilotoida uusia hyvinvointiin ja liikkumiseen liittyviä ratkaisuja yhdessä loppukäyttäjien ja alueellisten sidosryhmien kanssa. Helsingin kaupunkiympäristö toimii käytännön kokeilualustana, mikä vauhdittaa yritysten kasvua ja kilpailukykyä.  

    Käytännön toimet:  
    Alueelliset työpajat sidosryhmien kanssa  
    Kaksi kokeiluohjelmaa Postipuistossa ja Pasilassa. Jaossa noin 100 000€ kokeilurahaa. 
    Avoin kokeiluhaku, vastikkeettomat kokeilut muualla Helsingissä 

Kenelle hanke on tarkoitettu?

Hankkeen ensisijainen kohderyhmä ovat pk-yritykset, start-upit ja mikroyritykset, jotka:  

– Kehittävät hyvinvointia, terveyttä tai liikkumista edistäviä innovatiivisia ratkaisuja ja palveluja  
– Hyödyntävät tai haluavat hyödyntää teknologiaa, dataa tai uusia toimintamalleja  
– Tavoittelevat kasvua ja haluavat vahvistaa innovaatiokyvykkyyttään  

Perinteisten terveysteknologiayritysten ohella mukaan halutaan myös muiden alojen yrityksiä, joiden osaamista hyödynnetään kaupunkiympäristön hyvinvoinnin kehittämiseen. 

Minkälaisia ratkaisuja haemme?

Haussa on laaja skaala yrityksiä, joiden ei tarvitse lukeutua perinteisiin terveys- tai hyvinvointiteknologia-alan yrityksiin. Skaalaan kuuluvat yritykset, jotka kehittävät esimerkiksi seuraavanlaisia ratkaisuja: 
 
– Liikkumiseen kannustavat innovatiiviset ratkaisut  

– Älykkäät teknologiat ja sensoriratkaisut mm. liikkumisen ja keskeisten hyvinvointi‑ ja viihtyvyystekijöiden seurantaan  

– Tilapäiset tai modulaariset kaupunkiympäristön ratkaisut rakentuville asuinalueille  

– Digitaaliset, kokemukselliset tai pelillistävät ratkaisut, jotka rikastuttavat kaupunkiympäristöä   

– Yhteisöllisyyttä tukevat toiminnot sekä turvallisuutta tai viihtyisyyttä edistävät innovaatiot

Kesto
1.10.2025–
30.9.2027
Toteuttajat
Helsingin kaupunki
Forum Virium Helsinki
Laurea-ammattikorkeakoulu
Budjetti
847 341 €
Helsingin osuus: 381 872 €
EAKR: 267 309 €

Ajankohtaista

Kuvat: Maija Astikainen
 

Kaipaatko lisätietoa?

  • Roope Töllikkö

  • Projektipäällikkö
    Urban Wellbeing Lab
    Helsingin kaupunki
    Business Helsinki, innovaatiopalvelut
Ella Keinonen
  • Ella Keinonen

  • Projektiasiantuntija
    Urban Wellbeing Lab
    Helsingin kaupunki
    Business Helsinki, innovaatiopalvelut