Syksyn monipuoliset kuljetuskokeilut Helsingin Jätkäsaaressa

Helsingissä järjestettiin syksyllä 2021 kokeiluja niin maalla kuin ilmassa. Uudenlaisin kokeilu oli elokuun lopulla järjestetty apteekkituotteiden kuljetus dronella asiakkaille. Viikon mittaisessa kokeilussa Lauttasaaressa sijaitsevan Lauttiksen Apteekin tuotteita lennätettiin dronella Jätkäsaareen.

Kokeilun tavoitteena oli kerätä kokemuksia dronejen soveltuvuudesta apteekkituotteiden kuljetukseen ja testata uutta palvelukonseptia aitojen asiakkaiden kanssa. Sähköllä toimivilla droneilla on potentiaalia vähentää logistiikka-alan päästöjä. Dronejen muita etuja ovat nopeus ja mahdollisuudet tehdä kuljetuksia esimerkiksi paikkoihin, joissa on niukasti palveluita omasta takaa tai joihin on vaikea pääsy (esim. saaret).

Asiakkaan tilaamat apteekkituotteet pakattiin lämpötilakontrolloituun pakkaukseen, joka lennätettiin dronella Lauttasaaresta kahden kilometrin matkan päähän Jätkäsaaren Saukontorille. Asiakkaat noutivat ilauksensa dronen laskeutumispisteeltä torilta. Kokeilussa ei kuljetettu lääkkeitä.

Dronekuljetuksia Lauttasaaresta Jätkäsaareen kokeileva Lauttiksen Apteekki näkee tässä kuljetusmuodossa uusia mahdollisuuksia. Se mahdollistaa asiakkaan tavoittamisen nopeasti ilman, että asiakkaan tarvitsee lähteä apteekkiin asti asioimaan.

“Apteekkien tehtävät monipuolistuvat koko ajan. Tuleviin vaatimuksiin varautuminen ja kehityksen kärjessä pysyminen edellyttävät innovatiivisuutta, tuotekehitystä sekä halua kokeilla uusia teknologioita. Taivaalla lentävät dronet saattaisivat olla tulevaisuudessa nopea tapa kuljettaa esimerkiksi apteekin verkkokaupan kuljetuksia suoraan asiakkaille tai vaikkapa akuutteja tilauksia hoivakoteihin. Nopeuden lisäksi merkittävää on myös dronen huomattavasti alhaisemmat päästöt verrattuna maakuljetuksiin”, apteekkari Risto Holma Lauttiksen Apteekista toteaa.

Turvallisuus edellä

Helsingin kantakaupungin kaltainen tiivis kaupunkiympäristö tuo omat haasteensa dronekuljetuksille. Kuljetusten operoinnista vastaava Third Space Automation Oy on kiinnittänyt kokeilussa erityistä huomiota lentojen turvallisuuteen.

“Noudatamme tiukimpia turvallisuusmääräyksiä ja meillä on erittäin kokenut tiimi. Käytämme kaupallista dronea, joka on varustettu korkeimman tason turvajärjestelmillä”, toimitusjohtaja Arshia Gratiot Third Space Automationista kertoo.

Apteekkituotteiden kuljetuskokeilu on Third Space Automationille mahdollisuus testata omaa palveluaan. Tavoitteena on, että lähetysten toimittaminen onnistuu haastaviinkin paikkoihin.

“Suunnittelimme kokeilussa käytettävän ByDrone-jakelujärjestelmän terveystuotteiden erikoispalveluksi. Pyrimme tulevaisuudessa toimittamaan mm. lääkkeitä, verta ja rokotteita erityisesti vaikeasti saavutettaviin paikkoihin, joihin toimitusten tekeminen on muuten hankalaa”, Gratiot lisää.

LMAD Jätkäsaari. Kuva: Vesa Laitinen

UIA HOPE-hanke puolestaan tuo lisää vaihtoehtoja yhteiskäyttöisten kestävää liikkumista edistävien ja päästöttömien kulkuvälineiden valikoimaan Helsingissä. Oma ilmanlaatu-äänestyksessä asukkaiden valitsema sähköavusteisten kaupunkikuormapyörien kokeilu käynnistyi heinäkuussa Jätkäsaaressa sekä lähialueilla ja jatkuu lokakuuhun saakka.

Kaupunkilaiset voivat kokeilla kuormapyöriä veloituksetta 30 minuutin ajan, jonka jälkeen käyttö on maksullista. Pyörien käyttöaluetta ei ole rajattu mutta ne tulee palauttaa Jätkäsaaren ja Ruoholahden alueelle. Kuormapyörän voi löytää ja ottaa käyttöön Googlen ja Applen sovelluskaupoista ladattavalla älypuhelinsovelluksella.

Colossus Oy yhteiskäyttöisten kuormapyörien käyttöaste on ollut korkea ja uusien kokeilijoiden määrä on ollut jopa odotettua suurempi. Asukkaat ovat selvästi löytäneet palvelun ja tunnistaneet sen tuomat hyödyt osana asuinalueen liikennejärjestelmää.

Kuormapyöräpalvelusta lisää osoitteessa: https://citycargobikes.com/

Drone- ja kuormapyöräkokeiluiden lisäksi Helsingissä järjestetään muita kokeiluita logistiikan saralla Jätkäsaaren kaupunginosassa. Ranskalais-suomalainen yritys LMAD toimii myöhemmin yhteistyössä DB Schenkerin sekä GIM Roboticsin kanssa autonomisen kuljetusrobotin kokeilun saralla Jätkäsaaressa. Kokeilu parantaa loppuasiakkaiden palvelutasoa laajentamalla DB Schenkerin noutoverkostoa sekä toimituskapasiteettia. Samalla pyritään parantamaan toimitusten nopeutta sekä kustannustasoa. Kokeilupilotissa luodaan useita virtuaalisia noutopisteitä, johon kuljetusrobotti pysähtyy puolen tunnin ajaksi. Jätkäsaaren alueella 15.000 ihmisen noutopalveluita hoitaa toistaiseksi vain yksi noutopiste, joten LMADin palvelu tulee vastaamaan todelliseen loppukäyttäjien tarpeeseen.

Dronekokeilu on osa Helsingin kaupungin ja Helsingin kaupungin innovaatioyhtiö Forum Virium Helsingin Jätkäsaari Mobility Lab -hanketta, jossa yritykset kokeilevat uusia palveluja ja teknologioita aidossa kaupunkiympäristössä. Hankkeessa selvitetään esimerkiksi, miten droneja voi käyttää apuna terveydenhoidon tarpeisiin. Helsingin kaupunki saa kokeilusta tietoa siitä, miten kaupunkisuunnittelussa voidaan varautua dronetoiminnan kasvuun ja minkälainen rooli tulevaisuuden kaupungeilla on miehittämättömän ja miehitetyn ilmailun toimintaympäristönä.

Kuormapyöräkokeilun toteutuksesta vastaa Colosus Finland Oy  / Nezeco ja sitä rahoittaa HOPE-hanke sekä Colossus Finlandin muut kumppanit. UIA HOPE-hankkeen osalta kokeilu liittyy osaltaan Helsingin kaupungin Elinkeino-osaston Testbed Helsinki-toimintaan. 

Helsingin kaupunki tekee myös muuta toimintaa logistiikan parantamiseksi mm. saavutettavuusdatan myötä: https://forumvirium.fi/logistiikan-saavutettavuusdata-paremmat-kuljetuspalvelut-datan-avulla/

Kaipaatko lisätietoa?

  • Juho Kostiainen

  • Projektipäällikkö
    Mobility Lab Helsinki
    Helsingin kaupunki
    Business Helsinki, innovaatiopalvelut