Kiertotalousklusteri

Helsingin kiertotalousklusteri edistää rakentamisen kiertotaloutta tekemällä kokeiluja, kehittämällä työkaluja ja tarjoamalla koulutusta.

Helsingistä rakentamisen kiertotalouden suunnannäyttäjä 

Helsingin kiertotalousklusteri edistää kiertotalouden mukaista innovaatio- ja liiketoimintaa tuomalla rakennusalan toimijat yhteen. Kiertotalous ei synny yksin – se vaatii rohkeutta kokeilla uutta, jakaa osaamista ja tehdä yhteistyötä koko alan voimin. Siksi tarvitaan uuden kokeilemista, tutkimustietoa ja oppien jakamista.  

Kiertotalousklusteri tukee käytännön kokeiluja ja rakennusalan toimijoiden välistä yhteistyötä sekä auttaa löytämään uusia liiketoimintamahdollisuuksia kiertotalouden parissa. Kehitämme yhdessä mm. kiertotalouden mukaista suunnittelua, rakennusten elinkaaren pidentämistä, ehjänä purkamista sekä materiaalien ja rakennusosien uudelleenkäyttöä. 

Kiertotalousklusteri keskittyy erityisesti rakentamisen kiertotalouden edistämiseen, koska Helsingin kaupungilla on vahva rooli tilaajana, rakennuttajana ja rakentajana. Kutsumme klusteriin mukaan eri kokoisia yrityksiä, tutkimuslaitoksia, korkeakouluja ja muita organisaatioita, jotka haluavat yhdessä edistää kiertotaloutta konkreettisin teoin. Juuri sinun organisaatiosi voi olla mukana tekemässä eroa! 

Tule mukaan nyt! 

Ota rohkeasti yhteyttä ja tule osaksi kiertotalouden edelläkävijäverkostoa. Mukana on jo useita rakennusalan yrityksiä, jotka ovat sitoutuneet edistämään kiertotaloutta konkreettisin teoin. Yhdessä rakennamme kestävämpää tulevaisuutta – ja löydämme samalla uusia mahdollisuuksia kasvaa ja menestyä.

Tilaa myös kiertotalousklusterin uutiskirje kuullaksesi uusimmat uutiset ensimmäisenä.

Kuva: Maija Astikainen/Helsingin kiertotalousklusteri

Liity klusterin jäseneksi!

Liity lomakkeella klusterin jäseneksi tai tilaa uutiskirjeemme. Voit myös aina olla yhteydessä kiertotalousklusterin tiimiin.

Liity mukaan

Mitä rakentamisen kiertotaloudessa tapahtuu nyt?

Rakentamisen kiertotalous on jatkuvassa kehityksessä, ja ala tarjoaa runsaasti uutta tietoa ja käytännön esimerkkejä. Tutustu ajankohtaisiin aiheisiin ja syvennä osaamistasi alan tietokirjaston avulla. Pysy myös ajan tasalla tulevista tapahtumista ja verkostoitumismahdollisuuksista tapahtumakalenterimme kautta.

Kirjasto

Kiertotalousklusteri kokoaa projekteissa syntyneet selvitykset, raportit ja muut aineistot kaikille avoimeen kirjastoon.

Avaa kirjasto

Kiertotalousklusterin tapahtumakalenteri

Aamukahvit: Vallilan Kiertotalouden Kirjokortteli – Kiertotalouden ratkaisut korttelimuutoksessa 20.5.

Aika: Keskiviikkona 20.5. klo 9.00–11.30
Paikka: Sturenkatu 16, Helsinki
Järjestäjä: Helsingin kiertotalousklusteri & YIT
 
Miten kokonainen kortteli suunnitellaan uudelleen kiertotalouden keinoja laajasti hyödyntäen? Millaisia ratkaisuja ja kompromisseja tämä vaatii suunnittelussa, kaavoituksessa ja toteutuksessa?

Tervetuloa aamukahveille, jossa avaamme YIT:n Vallilan Kiertotalouden Kirjokorttelin muodonmuutosta Suomen mittakaavassa poikkeuksellisena kiertotaloushankkeena.

Kortteli on Suomen suurin kiertotaloushanke. Vajaakäytölle jäänyt kortteli tullaan peruskorjaamaan, osin purkamaan, ja rakentamaan uutta kiertotalouden periaatteita hyödyntäen. Tavoitteena on säästää tai uudelleenkäyttää mahdollisimman paljon korttelin sisällä. Hanke on tärkeä alusta uusien rakentamisen kiertotalouden innovaatioiden testaamiselle.

Ajankohtaista

Rakentamisen kiertotalouden innovaatioita ja kansainvälistä verkostoitumista: Helsinki mukana Expo Real Münchenissä 

Helsinki osallistui kiinteistöalan Expo Real -messuille Münchenissä yhdessä suurimpien suomalaisten rakennusliikkeiden ja muiden kaupunkien kanssa. Matkalla mukana olleet innovatiiviset kiertotalousyritykset saivat vauhtia kansainvälistymiseen.

Ohjelmaan osallistuvien yrityksien edustajia yhteiskuvassa kuvattuna ARKI 135 -hubissa.

ARKI 135 Circular Programme käynnistyi innovaatiosprintillä

ARKI 135 Circular Programmen innovaatiosprintissä 10 yritystä pääsi kehittämään liiketoimintaansa kiertotalousasiantuntijoiden opastuksella ja verkostoitumaan muiden osallistujien kanssa. Jo kahden päivän aikana yritykset löysivät uusia näkökulmia, ideoita ja mahdollisia yhteistyökumppaneita.

Rakentamisen kiertotalouden ratkaisut kehittyvät nopeasti Suomessa ja maailmalla – sääntely seuraa perässä 

Helsingin kiertotalousklusterin opintomatkalla Belgiassa ihailimme paikallisia edistyksellisiä ratkaisuja. Rakentamisen kiertotalouden haasteet ovat pitkälti yhteisiä kaikkialla, kansainvälisesti.

Kiertotalot Innovaatiohaasteen Demopäivä 21.11.

Tervetuloa tutustumaan uudenlaisiin ratkaisuihin rakentamisen kiertotaloudessa Kiertotalojen Innovaatiohaasteen Demopäivään 21.11.

Henkilö katsoo kangasnäytteitä toimistoympäristössä.

Kiertotalouskoulutukset pk-yrityksille

Mitä mahdollisuuksia kiertotalous antaa liiketoiminnan kehittämiseen? Tervetuloa Arabian kiertotaloushubi -hankkeen järjestämiin, pk-yrityksille suunnattuihin koulutuksiin syksyllä 2025.

Eri aikakausien tiilistä koostuva monisävyinen seinäpinta

Rakentamisen kiertotalouden ajankohtaispäivä 11.11.2025

Tervetuloa mukaan keskustelemaan rakentamisen kiertotaloudesta!

Kaipaatko lisätietoa?

  • Lari Sirén

  • Johtava asiantuntija
    Kiertotalousklusteri
    Helsingin kaupunki
    Business Helsinki, innovaatiopalvelut
  • Noora Haavisto

  • Erityissuunnittelija
    Kiertotalousklusteri
    Helsingin kaupunki
    Business Helsinki, innovaatiopalvelut
  • Elise Sorvari

  • Erityissuunnittelija
    Rakentamisen kiertotalouden kokeiluympäristöt-hanke

    Kiertotalousklusteri
    Helsingin kaupunki
    Business Helsinki, innovaatiopalvelut
  • Laura Majoinen

  • Projektipäällikkö
    Rakentamisen kiertotalouden kokeiluympäristöt -hanke

    Kiertotalousklusteri
    Helsingin kaupunki
    Business Helsinki, innovaatiopalvelut
  • Ronny Rantamäki

  • Erityissuunnittelija
    Kiertotalot-hanke
    Helsingin kaupunki
    Business Helsinki, innovaatiopalvelut

Pääkuva: Tuomas Uusheimo, Kirjaston kuva: Jussi Hellsten, Liity klusterin jäseneksi kuva: Maija Astikainen