Uudelleenkäytettävien rakennustuotteiden markkinapaikka auennut Helsingissä

Uudelleenkäytettäviä rakennustuotteita myyvä markkinapaikka on auennut Helsingissä, mikä vie koko rakentamisen kiertotalouden alaa eteenpäin.

Kuva: Anni Levonen.

Rakentamisen kiertotalouden kehitystä on hidastanut toimivan markkinapaikan puuttuminen. Tämän lisäksi kysymykset uudelleenkäytettävien tuotteiden ehjänä irrottamisesta ja säilyttämisestä ovat aiheuttaneet pullonkaulan rakentamisen kiertotalouteen. Nyt ongelmaan on tullut kaikille saavutettava ja koko alaa helpottava ratkaisu: Vallilassa aukesi helmikuun lopussa uudelleenkäytettävien rakennustuotteiden markkinapaikka, Kiertotalouskorneri. Rakennustuotteet tuotekortteineen ovat nähtävillä ja vapaasti asiakkaiden – eli kenen tahansa yksityisistä toimijoista yrityksiin – ostettavissa. Myynnissä on esimerkiksi erilaisia lattiamateriaaleja, valaisimia, väliovia ja paneeleja. Myytävät tuotteet tulevat etenkin Vallilasta, jossa YIT kehittää parhaillaan uutta kiertotalouden pilottikorttelia.

Tuotteista on näkyvillä tuotekortit, joista käy ilmi tuotteiden perustiedot sekä ympäristötiedot.

Spolia Designin Mikko Piitulaisen mukaan osien uudelleenkäytettävyyttä on testattu eri prosessien kautta esimerkiksi tiilijulkisivuissa, lasirakenteissa sekä raskaissa liimapuisissa runkorakenteissa. Testit ovat osoittaneet, miten lähes kaikki osat ovat hyväkuntoisina uudelleenkäytettävissä. 

Uudelleenkäytettäväksi tarkoitetut tuotteet arvioidaan tarkkaan, irrotetaan huolellisesti ja dokumentoidaan uudelleenkäytön helpottamiseksi. Spolia testaa, kelpoistaa ja dokumentoi uudelleenkäytettävät tuotteet ja materiaalit ja myöntää niille kahden vuoden tuotetakuun. Tuotteista on näkyvillä tuotekortit, joista käy ilmi tuotteiden perustiedot ja ympäristötiedot.

Kuvassa Vallilassa auenneen Kiertotalouskornerin tuotteita.

– Tässä testataan laajasti ihan uutta toimintakulttuuria isolla sektorilla. On tärkeää, että uudelleenkäytettäviin rakennusosiin pääsee tutustumaan paikan päällä ja syntyy luottamus toimittajaan, että tarvittavat osat ovat saatavilla silloin kun niitä tarvitsee, kommentoi yhteistyötä koordinoinut Pipsa Salolammi Uudenmaan kiertotalouslaaksosta. 

– Kunnilla ja yrityksillä on tässä iso rooli: Kunnat tilaavat ison osan rakennusprojekteista ja yritykset suunnittelevat projekteja kuntien tarjouspyyntöjen mukaisesti, joten on oleellista saada molemmat sektorit edistämään uudelleenkäyttöä yhtä aikaa, jatkaa Salolammi.  

Käy vierailemassa ja tukemassa rakentamisen kiertotalouden toteutumista!

Kiertotalouskorneri on auki torstaisin 8–17 osoitteessa Teollisuuskatu 15, ja tuotteet ovat myynnissä store.spolia.fi verkkokaupassa. 

Kiertotalouskorneria operoi YIT ja Spolia Design Oy. Lisäksi rakennusosien uudelleenkäyttöön keskittyvä Rakennusosapankki on myös käynnistynyt Uudellamaalla. Uudenmaan kiertotalouslaakso koordinoi ja asiantuntijayritys Spolia Design Oy operoi Rakennusosapankkia.