Sähkövene Callboats tilattiin sovelluksella hyvin onnistuneessa kokeilussa

Callboats-lauttaliikennöinti Laajasalon Reposalmen ja Vartiosaaren välillä oli vilkasta koko kesän 2020.

Kesällä 2020 kokeiltu sähköveneyhteys vastasi kolmeen eri suunnista tulleeseen toiveeseen. 

Ensimmäinen on Helsingin merellinen strategia ja saarten avaaminen entistä laajemmin kaupunkilaisten käyttöön. Vartiosaaren ulkoilumahdollisuuksia oli parannettu juuri kesälle 2020. Paremmat reitit, opasteet ja käymälät mahdollistivat hieman aiempaa suuremmille vierailijamäärille mukavan päivän saarella.

Toisena tarpeena on jo pidempään ollut jonkinlaisen yhteysaluksen saaminen Vartiosaareen, sekä saarelaisille että vierailijoille. Idea tällaisesta oli esitetty myös Helsingin osallistuvan budjetoinnin, OmaStadin, kautta. Laajasalo-Degerö Seura ry:n ja alueen muiden toimijoiden kanssa yhteistyössä koostama ja edistämä ”Vartiosaaren aurinkosähkölautta Reposalmeen” -ehdotus sai OmaStadin äänestyksessä lopulta 1626 ääntä ja päätyi toteutusvaiheeseen asti. 

OmaStadissa suunniteltu lauttayhteys ei olisi kuitenkaan ehtinyt liikenteeseen vielä kesälle 2020. Toukokuussa Helsingin kaupunki huomasi kuitenkin mahdollisuuden toteuttaa osa toiveesta jo nopeutetulla aikataululla.

Kolmantena tarpeena nimittäin Helsingin kaupungin innovaatioyhtiö Forum Virium Helsinki etsi paikkaa uudenlaisen sähköveneen Callboatsin kokeilulle. Tätä tehtiin Mobility Launchpad -hankkeessa, joka auttaa kehittämään uutta liiketoimintaa älykkäästä liikenteestä. Hanketta rahoittaa Uudenmaan liitto Euroopan aluekehitysrahastosta.

Kuva: Vesa Laitinen

Mobility Launchpad -hankkeessa autettiin yrityksiä muun muassa uudenlaisen älyliikenteen liiketoiminnan kokeiluissa. Callboats -operaattori, aiemmin perinteisempää taksiveneliikennettä toteuttanut Matson Oy, oppi kesän mittaan sähköveneen kutsuliikenteestä. Samalla saatiin oppeja niin Vartiosaaren kuin koko Helsingin vesiliikenteen kehittämiseen. Vartiosaareen kulki Callboatsin kyydissä yli 7 000 matkustajaa ja yli 90 % käytti tilaukseen mobiilisovellusta.

Ensimmäisenä sähköllä kulkevana kutsupohjaisena vesiliikenteenä Vartiosaaren Callboats -kokeilu voi toimia hyvänä lähtöpisteenä moneen tulevaisuuden kehitykseen. Allaolevalla videolla pääset mukaan Callboats -lautan kyytiin!

Video: Forum Virium