Kiertotalousklusteri

Helsingin kiertotalouden klusteriohjelma edistää rakentamisen kiertotaloutta tekemällä kokeiluja, kehittämällä työkaluja ja tarjoamalla koulutusta.

Helsingistä rakentamisen kiertotalouden suunnannäyttäjä 

Helsingin kiertotalouden klusteriohjelma edistää kiertotalouden mukaista innovaatio- ja liiketoimintaa tuomalla rakennusalan toimijat yhteen. Kiertotalous ei synny yksin – se vaatii rohkeutta kokeilla uutta, jakaa osaamista ja tehdä yhteistyötä koko alan voimin. Siksi tarvitaan uuden kokeilemista, tutkimustietoa ja oppien jakamista.  

Kiertotalousklusteri tukee käytännön kokeiluja ja rakennusalan toimijoiden välistä yhteistyötä sekä auttaa löytämään uusia liiketoimintamahdollisuuksia kiertotalouden parissa. Kehitämme yhdessä mm. kiertotalouden mukaista suunnittelua, rakennusten elinkaaren pidentämistä, ehjänä purkamista sekä materiaalien ja rakennusosien uudelleenkäyttöä. 

Kiertotalousklusteri keskittyy erityisesti rakentamisen kiertotalouden edistämiseen, koska Helsingin kaupungilla on vahva rooli tilaajana, rakennuttajana ja rakentajana. Kutsumme klusteriin mukaan eri kokoisia yrityksiä, tutkimuslaitoksia, korkeakouluja ja muita organisaatioita, jotka haluavat yhdessä edistää kiertotaloutta konkreettisin teoin. Juuri sinun organisaatiosi voi olla mukana tekemässä eroa! 

Tule mukaan nyt! 

Ota rohkeasti yhteyttä ja tule osaksi kiertotalouden edelläkävijäverkostoa. Mukana on jo useita rakennusalan yrityksiä, jotka ovat sitoutuneet edistämään kiertotaloutta konkreettisin teoin. Ota rohkeasti yhteyttä ja tule osaksi kiertotalouden edelläkävijäverkostoa. Yhdessä rakennamme kestävämpää tulevaisuutta – ja löydämme samalla uusia mahdollisuuksia kasvaa ja menestyä.

Tilaa myös kiertotalousklusterin uutiskirje kuullaksesi uusimmat uutiset ensimmäisenä.

Liity klusterin jäseneksi!

Liity lomakkeella klusterin jäseneksi tai tilaa uutiskirjeemme. Voit myös aina olla yhteydessä kiertotalousklusterin tiimiin.

Liity mukaan

Mitä rakentamisen kiertotaloudessa tapahtuu nyt?

Rakentamisen kiertotalous on jatkuvassa kehityksessä, ja ala tarjoaa runsaasti uutta tietoa ja käytännön esimerkkejä. Tutustu ajankohtaisiin aiheisiin ja syvennä osaamistasi alan tietokirjaston avulla. Pysy myös ajan tasalla tulevista tapahtumista ja verkostoitumismahdollisuuksista tapahtumakalenterimme kautta.

Kirjasto

Kiertotalousklusteri kokoaa projekteissa syntyneet selvitykset, raportit ja muut aineistot kaikille avoimeen kirjastoon.

Avaa kirjasto

Kiertotalousklusterin tapahtumakalenteri

Demotorstai 28.8.2025 klo 14—15

Elinkaaren aikaisten ympäristövaikutusten arviointi – Case Materialisting

Miten vertailla eri rakennusmateriaalien elinkaaren aikaisia ympäristövaikutuksia ja tehdä tietoisempia, kestävämpiä valintoja? Tulevassa Demotorstai-webinaarissa esitellään Kiertotalousklusterin, Materialistingin ja Hekan yhteinen kokeilu, jossa tarkasteltiin digitaalisen alustan hyödyntämistä EPD-dataan perustuvassa vertailussa. Alusta auttaa tekemään ympäristödatasta ymmärrettävämpää ja helpommin sovellettavaa käytännön päätöksenteossa. Webinaarissa kuullaan, miten kokeilu toimi käytännössä ja mitä oppeja siitä saatiin kiertotalouden näkökulmasta.

Closing Loops -seminaari 23.9.2025 klo 10—15

Closing Loops – rakentamisen kiertotalouden pilottihankkeen seminaari ja vierailu

Tervetuloa osallistumaan seminaariin ja vierailulle tutustuaksesi Closing Loops -hankkeeseen, Suomen ensimmäiseen laajamittaiseen rakentamisen kiertotalouden pilottiin. Helsingin Mustikkamaalle rakentuva, 470 neliömetrin kokoinen varastorakennus, on toteutettu lähes täysin uudelleenkäytetyistä rakennusosista. Seminaarissa kuullaan hankkeessa mukana olleiden asiantuntijoiden kokemuksia muun muassa suunnittelusta, materiaalien hankinnasta ja uudelleenkäytön mahdollisuuksista. Päivän päätteeksi on mahdollisuus vierailla rakennuksella Mustikkamaalla ja nähdä itse kohde paikan päällä. Seminaariosuudessa esitellään projektin tärkeimmät tiedot, ja vierailu toteutetaan vapaamuotoisesti ilman opastusta.

Rakentamisen kiertotalouden ajankohtaispäivät 11.11. klo 9-18

Rakentamisen kiertotalouden ajankohtaispäivässä kuulemme jälleen Euroopan unionin säädöskatsauksen, kansallisen lainsäädännön etenemisestä sekä mielenkiintoisista hankkeista. Seminaarin virallisen osuuden jälkeen on varattu aikaa yhteiselle keskustelulle ja verkostoitumiselle klo 16-18. Tervetuloa jo varaamaan paikkasi!

Save the date: Lisää kevään tapahtumat kalenteriisi

24.9.2025 klo 9—11.30 Aamukahvit

Ajankohtaista

Kahvikuppeja ja -kannuja puualustoilla pöydän päällä

Käynnistä uusi vuosi Helsingin kiertotalousklusterin aamukahvilla

Tervetuloa Helsingin kiertotalouden klusteriohjelman vuoden ensimmäiselle aamukahville. Tilaisuudessa kuullaan Helsingin kaupunkiympäristön toimialan ajankohtaiset kiertotalouskuulumiset sekä kokemuksia Roihupellon kampuksen uudelleenkäytettävien tiilien kelpoisuuden osoittamisesta.

Kaksi sinipaitaista miestä istumassa ja keskustelemassa pöydän ääressä Business Helsingin toimistolla

Kiertotalousklusterin innovaatiohaaste toi viisi uutta ratkaisua pilotoitavaksi

Helsingin kiertotalouden klusteriohjelma käynnisti syyskuussa Motiva Servicesin kanssa innovaatiohaasteen, jolla haettiin uusia rakentamisen kiertotaloutta vauhdittavia ratkaisuja. Yhteensä 13 yritystä esitteli pilottiehdotuksensa demopäivässä.

Matka fiksujen kaupunkiratkaisujen maailmaan – Helsinki mukana kansainvälisillä innovaatiomessuilla

Business Helsinki matkusti kuuden innokkaan suomalaisen yrityksen kanssa maailman suurimpaan ja vaikutusvaltaisimpaan innovaatiotapahtumaan. Yhdessä kahden muun pohjoismaisen pääkaupungin kanssa esittelimme toimintaamme kestävistä kaupunkiratkaisuista kiinnostuneille. Mitä oppeja saimme matkamuistoksi?

Toimistorakennuksen julkisivu aurinkoisena päivänä

Helsingin kiertotalousklusterin vuoden viimeinen aamukahvi: Uusi elämä ikkunalaseille

Helsingin kiertotalouden klusteriohjelman marraskuun aamukahvitilaisuudessa keskustellaan ikkunalasien uudelleenkäytön mahdollisuuksista. Tervetuloa!

Lasiseinän heijastus, jossa näkyy rakennustyömaa ja sinistä taivasta

Tule toteuttamaan kiertotalouspilotti rakentamisen ammattilaisten kanssa

Helsingin kiertotalouden klusteriohjelma kutsuu yrityksiä innovaatiohaasteeseen, jossa etsitään rakentamisen kiertotaloutta edistäviä pilottihankkeita. Mukaan valitut yritykset saavat sparrausta kokeiluideansa jatkotyöstöön. Haku on avoinna 20.10.2023 saakka.

Korjausrakentaminen kasvattaa rakennusten elinkaarta

Rakennuksen purkaminen on peruuttamaton päätös. Olemassa olevia rakennuksia voidaan purkamisen sijaan korjata, muokata käyttötarkoitukseltaan tai hyödyntää sellaisenaan.

Kaipaatko lisätietoa?

  • Lari Sirén

  • Projektipäällikkö
    Kiertotalouden klusteriohjelma
    Helsingin kaupunki
    Business Helsinki, innovaatiopalvelut
  • Noora Haavisto

  • Erityissuunnittelija
    Kiertotalouden klusteriohjelma
    Helsingin kaupunki
    Business Helsinki, innovaatiopalvelut
  • Elise Sorvari

  • Erityissuunnittelija
    Kiertotalouden klusteriohjelma
    Helsingin kaupunki
    Business Helsinki

Pääkuva: Tuomas Uusheimo, Kirjaston kuva: Jussi Hellsten, Liity klusterin jäseneksi kuva: Maija Astikainen