Kiertotalousklusteri

Helsingin kiertotalousklusteri edistää rakentamisen kiertotaloutta tekemällä kokeiluja, kehittämällä työkaluja ja tarjoamalla koulutusta.

Helsingistä rakentamisen kiertotalouden suunnannäyttäjä 

Helsingin kiertotalousklusteri edistää kiertotalouden mukaista innovaatio- ja liiketoimintaa tuomalla rakennusalan toimijat yhteen. Kiertotalous ei synny yksin – se vaatii rohkeutta kokeilla uutta, jakaa osaamista ja tehdä yhteistyötä koko alan voimin. Siksi tarvitaan uuden kokeilemista, tutkimustietoa ja oppien jakamista.  

Kiertotalousklusteri tukee käytännön kokeiluja ja rakennusalan toimijoiden välistä yhteistyötä sekä auttaa löytämään uusia liiketoimintamahdollisuuksia kiertotalouden parissa. Kehitämme yhdessä mm. kiertotalouden mukaista suunnittelua, rakennusten elinkaaren pidentämistä, ehjänä purkamista sekä materiaalien ja rakennusosien uudelleenkäyttöä. 

Kiertotalousklusteri keskittyy erityisesti rakentamisen kiertotalouden edistämiseen, koska Helsingin kaupungilla on vahva rooli tilaajana, rakennuttajana ja rakentajana. Kutsumme klusteriin mukaan eri kokoisia yrityksiä, tutkimuslaitoksia, korkeakouluja ja muita organisaatioita, jotka haluavat yhdessä edistää kiertotaloutta konkreettisin teoin. Juuri sinun organisaatiosi voi olla mukana tekemässä eroa! 

Tule mukaan nyt! 

Ota rohkeasti yhteyttä ja tule osaksi kiertotalouden edelläkävijäverkostoa. Mukana on jo useita rakennusalan yrityksiä, jotka ovat sitoutuneet edistämään kiertotaloutta konkreettisin teoin. Yhdessä rakennamme kestävämpää tulevaisuutta – ja löydämme samalla uusia mahdollisuuksia kasvaa ja menestyä.

Tilaa myös kiertotalousklusterin uutiskirje kuullaksesi uusimmat uutiset ensimmäisenä.

Kuva: Maija Astikainen/Helsingin kiertotalousklusteri

Liity klusterin jäseneksi!

Liity lomakkeella klusterin jäseneksi tai tilaa uutiskirjeemme. Voit myös aina olla yhteydessä kiertotalousklusterin tiimiin.

Liity mukaan

Mitä rakentamisen kiertotaloudessa tapahtuu nyt?

Rakentamisen kiertotalous on jatkuvassa kehityksessä, ja ala tarjoaa runsaasti uutta tietoa ja käytännön esimerkkejä. Tutustu ajankohtaisiin aiheisiin ja syvennä osaamistasi alan tietokirjaston avulla. Pysy myös ajan tasalla tulevista tapahtumista ja verkostoitumismahdollisuuksista tapahtumakalenterimme kautta.

Kirjasto

Kiertotalousklusteri kokoaa projekteissa syntyneet selvitykset, raportit ja muut aineistot kaikille avoimeen kirjastoon.

Avaa kirjasto

Kiertotalousklusterin tapahtumakalenteri

Demotorstai: More Than Mud — The Hidden Benefits of Clay Plaster

Aika: Torstaina 19.11. klo 14—15
Paikka:
Teams
Järjestäjä
: Kiertotalousklusteri

Voisiko vähähiilinen ja uudelleenkäytettävä rakennusmateriaali parantaa sisäolosuhteita? Miten savi toimii kosteuden säätelyn, paloturvallisuuden ja sisäilman näkökulmasta? Entä millaisia mahdollisuuksia Suomen runsaat savivarat tarjoavat tulevaisuuden rakentamiselle?

Savi on yksi maailman vanhimmista rakennusmateriaaleista, mutta se kiinnostaa jälleen vähähiilisenä, uudelleenkäytettävänä ja paikallisesti saatavilla olevana materiaalina. Savirappauksia voidaan valmistaa Suomessa luonnostaan esiintyvistä savista, myös kaivuutöissä syntyvistä ylijäämämaista. Savi auttaa tasaamaan sisäilman kosteutta ja lämpötilan vaihteluita sekä toimii luonnollisena palonsuoja-aineena. Koska savea ei polteta eikä se sisällä kemiallisesti sitovia aineita, se voidaan käyttää uudelleen yksinkertaisesti sekoittamalla siihen vettä.

Demotorstai-webinaarissa tutustumme tuoreen suomalaisia savirappauksia käsittelevän tutkimuksen tuloksiin. Tutkimuksessa tarkastellaan savirappausten kykyä tasata kosteutta, niiden homehtumisherkkyyttä ja mikrobiologisia ominaisuuksia sekä kykyä sitoa haihtuvia orgaanisia yhdisteitä (VOC-yhdisteitä). Tulokset tarjoavat uutta tietoa savipohjaisten materiaalien toiminnasta sisäolosuhteissa ja niiden mahdollisuuksista osana terveellistä, viihtyisää ja vähähiilistä rakentamista.

Webinaari järjestetään englanniksi. Ilmoittaudu mukaan.

Ajankohtaista

Haastekilpailu: miten purkukartoitusdataa voisi hyödyntää laajemmin?

Circular Design Network on käynnistänyt haastekilpailun, jolla haetaan uusia ideoita ja konsepteja datan hyödyntämiseen kiertotaloudessa. Helsingin kaupungin kiertotalouden klusteriohjelman ja Motiva Servicesin haaste on yksi kuudesta.

Hackathonissa etsitään kiertotalouden ja jätteenkäsittelyn digitaalisia ratkaisuja

“Hack the Urban Circular Economy: Making Waste to Talk Digi” -hackathon kutsuu eri taustoista tulevia opiskelijoita, ammattilaisia sekä startup -yrityksiä etsimään innovatiivisia ja digitaalisia ratkaisuja kiinteän jätteen käsittelyyn kaupunkialueilla. Kilpailun haasteissa ovat vahvasti mukana Helsingin kaupungin kiertotalousklusteri ja sen tämänhetkisenä kärkenä rakentamisen kiertotalouden edistäminen.

Rakennusosien myynti purkukohteesta yrityksille: kohdekäynti 3.12.

Vanhat oikeus- ja hammaslääketieteellisten laitosten rakennukset puretaan Ruskeasuolla ensi vuonna. Helsingin yliopistokiinteistöt Oy ja Helsingin kiertotalouden klusteriohjelma järjestävät yhteistyössä tutustumispäivän kohteessa.

Helsingin rakentamisen kiertotalouden klusteriohjelman seminaari 25.11.2021

Tervetuloa rakentamisen kiertotalouden klusteriohjelman seminaariin Helsingin kaupungintalon (Pohjoisesplanadi 11-13) tapahtumatorille torstaina 25. marraskuuta! Tilaisuuden ohjelma alla. Paikalla aamiais- ja lounastarjoilu.

Save the date: Helsingin kiertotalouden klusteriohjelman seminaari 25.11.2021

Helsingin kiertotalouden klusteriohjelman seminaari kaupungintalon tapahtumatorilla torstaina 25.11.2021 klo 9.00-12.00. Ohjelma julkistetaan marraskuun alussa. Tule kuulemaan mitä klusterissa tapahtuu!

Kiertotalousklusteri käynnistyi Katajanokalta yli 10 000 neliön tyhjennyksellä

Katajanokanlaituri 4:ssä on tulevaisuudessa Spring – kaupunkilaisten ja palveluntarjoajien kohtauspaikka, hotelli sekä Stora Enson pääkonttori. Hiilineutraaliutta tavoittelevan suurhankkeen alta on purettu vuoden 2021 aikana yli 10 000 neliön satamarakennus.

Kaipaatko lisätietoa?

  • Lari Sirén

  • Johtava asiantuntija
    Kiertotalousklusteri
    Helsingin kaupunki
    Business Helsinki, innovaatiopalvelut
  • Noora Haavisto

  • Erityissuunnittelija
    Kiertotalousklusteri
    Helsingin kaupunki
    Business Helsinki, innovaatiopalvelut

Pääkuva: Tuomas Uusheimo, Kirjaston kuva: Jussi Hellsten, Liity klusterin jäseneksi kuva: Maija Astikainen