Tampereen yliopistosta valmistuneen arkkitehti Paula Halosen diplomityöhön pohjautuvassa julkaisussa tutkitaan rakennusosien ja -materiaalien uudelleenkäytön edellytyksiä tapaustutkimuksen kautta.
Diplomityössä tutkitaan arkkitehdin näkökulmasta sitä, millaisin edellytyksin nykyiseen rakennuskantaan sitoutuneita rakennusosia ja -materiaaleja voidaan hyödyntää uudelleen, miten ja millä tasolla purkukartoituksia tulisi tehdä, ja miten pyrkimys käyttää rakennusosia uudelleen vaikuttaa uuden rakennuksen suunnitteluun ja arkkitehtuuriin. Työ koostuu kolmesta osasta, joita ovat taustoittava teoria, purettavan koulurakennuksen osien kartoitus sekä näitä osia hyödyntävä suunnitelma.
Jotta uudelleenkäyttö olisi mahdollista laajemmassa mittakaavassa, tarvitaan rakenteellisia muutoksia rakennusalan toimintamalleissa. Muutokset edellyttävät investointeja sekä uutta osaamista alalla. Myös eri tarkkuustasoilla tehdyt purkukartoitukset tietomallin muodossa ovat avainasemassa, sillä ne tarjoavat tietoa rakennuksen kokonaisvaltaisesta hyödyntämispotentiaalista sekä yksityiskohtaista tietoa eri rakennusosien hyödynnettävyydestä.
Rakennusosien, etenkin rakenteellisten osien, uudelleenkäytöllä on vaikutusta uuden rakennuksen arkkitehtuuriin. Tavallisesta arkkitehtisuunnittelun prosessista poiketen uudelleenkäytetyt rakennusosat toimivat suunnittelun lähtökohtana. Uudelleenkäytön vaikutukset suunnitteluun riippuvat niin uuden rakennuksen konseptin, tontin ja tilaohjelman asettamista vaatimuksista, kuin tarjolla olevan purkumateriaalin tarjoamista mahdollisuuksista.
Diplomityö tehtiin Helsingin kiertotalouden klusteriohjelman tilauksesta ja se on julkaistu Kaupunkiympäristön aineistoja -sarjassa.
Artikkelin kuva: Paula Halonen
