Kiertotalousklusteri

Helsingin kiertotalousklusteri edistää rakentamisen kiertotaloutta tekemällä kokeiluja, kehittämällä työkaluja ja tarjoamalla koulutusta.

Helsingistä rakentamisen kiertotalouden suunnannäyttäjä 

Helsingin kiertotalousklusteri edistää kiertotalouden mukaista innovaatio- ja liiketoimintaa tuomalla rakennusalan toimijat yhteen. Kiertotalous ei synny yksin – se vaatii rohkeutta kokeilla uutta, jakaa osaamista ja tehdä yhteistyötä koko alan voimin. Siksi tarvitaan uuden kokeilemista, tutkimustietoa ja oppien jakamista.  

Kiertotalousklusteri tukee käytännön kokeiluja ja rakennusalan toimijoiden välistä yhteistyötä sekä auttaa löytämään uusia liiketoimintamahdollisuuksia kiertotalouden parissa. Kehitämme yhdessä mm. kiertotalouden mukaista suunnittelua, rakennusten elinkaaren pidentämistä, ehjänä purkamista sekä materiaalien ja rakennusosien uudelleenkäyttöä. 

Kiertotalousklusteri keskittyy erityisesti rakentamisen kiertotalouden edistämiseen, koska Helsingin kaupungilla on vahva rooli tilaajana, rakennuttajana ja rakentajana. Kutsumme klusteriin mukaan eri kokoisia yrityksiä, tutkimuslaitoksia, korkeakouluja ja muita organisaatioita, jotka haluavat yhdessä edistää kiertotaloutta konkreettisin teoin. Juuri sinun organisaatiosi voi olla mukana tekemässä eroa! 

Tule mukaan nyt! 

Ota rohkeasti yhteyttä ja tule osaksi kiertotalouden edelläkävijäverkostoa. Mukana on jo useita rakennusalan yrityksiä, jotka ovat sitoutuneet edistämään kiertotaloutta konkreettisin teoin. Yhdessä rakennamme kestävämpää tulevaisuutta – ja löydämme samalla uusia mahdollisuuksia kasvaa ja menestyä.

Tilaa myös kiertotalousklusterin uutiskirje kuullaksesi uusimmat uutiset ensimmäisenä.

Kuva: Maija Astikainen/Helsingin kiertotalousklusteri

Liity klusterin jäseneksi!

Liity lomakkeella klusterin jäseneksi tai tilaa uutiskirjeemme. Voit myös aina olla yhteydessä kiertotalousklusterin tiimiin.

Liity mukaan

Mitä rakentamisen kiertotaloudessa tapahtuu nyt?

Rakentamisen kiertotalous on jatkuvassa kehityksessä, ja ala tarjoaa runsaasti uutta tietoa ja käytännön esimerkkejä. Tutustu ajankohtaisiin aiheisiin ja syvennä osaamistasi alan tietokirjaston avulla. Pysy myös ajan tasalla tulevista tapahtumista ja verkostoitumismahdollisuuksista tapahtumakalenterimme kautta.

Kirjasto

Kiertotalousklusteri kokoaa projekteissa syntyneet selvitykset, raportit ja muut aineistot kaikille avoimeen kirjastoon.

Avaa kirjasto

Kiertotalousklusterin tapahtumakalenteri

Demotorstai: More Than Mud — The Hidden Benefits of Clay Plaster

Aika: Torstaina 19.11. klo 14—15
Paikka:
Teams
Järjestäjä
: Kiertotalousklusteri

Voisiko vähähiilinen ja uudelleenkäytettävä rakennusmateriaali parantaa sisäolosuhteita? Miten savi toimii kosteuden säätelyn, paloturvallisuuden ja sisäilman näkökulmasta? Entä millaisia mahdollisuuksia Suomen runsaat savivarat tarjoavat tulevaisuuden rakentamiselle?

Savi on yksi maailman vanhimmista rakennusmateriaaleista, mutta se kiinnostaa jälleen vähähiilisenä, uudelleenkäytettävänä ja paikallisesti saatavilla olevana materiaalina. Savirappauksia voidaan valmistaa Suomessa luonnostaan esiintyvistä savista, myös kaivuutöissä syntyvistä ylijäämämaista. Savi auttaa tasaamaan sisäilman kosteutta ja lämpötilan vaihteluita sekä toimii luonnollisena palonsuoja-aineena. Koska savea ei polteta eikä se sisällä kemiallisesti sitovia aineita, se voidaan käyttää uudelleen yksinkertaisesti sekoittamalla siihen vettä.

Demotorstai-webinaarissa tutustumme tuoreen suomalaisia savirappauksia käsittelevän tutkimuksen tuloksiin. Tutkimuksessa tarkastellaan savirappausten kykyä tasata kosteutta, niiden homehtumisherkkyyttä ja mikrobiologisia ominaisuuksia sekä kykyä sitoa haihtuvia orgaanisia yhdisteitä (VOC-yhdisteitä). Tulokset tarjoavat uutta tietoa savipohjaisten materiaalien toiminnasta sisäolosuhteissa ja niiden mahdollisuuksista osana terveellistä, viihtyisää ja vähähiilistä rakentamista.

Webinaari järjestetään englanniksi. Ilmoittaudu mukaan.

Ajankohtaista

Keltaiseen takkiin pukeutunut henkilö ottaa älypuhelimella valokuvaa punatiiliseinästä

Ehjänä irrotettujen rakennustuotteiden uudelleenkäyttö on nyt helpompaa – tutustu tuotekelpoisuuden osoittamisen määrittelyihin

Ehjänä purettavien rakennusosien uudelleenkäytön kelpoisuuden arviointi ja osoittaminen on ollut tähän mennessä hankalaa. Uusi kelpoisuuden osoittamisen määrittävä työkalu kertoo, millä toimenpiteillä uudelleenkäytettävät rakennustuotteet voidaan määrittää turvallisiksi ja toimiviksi uusissa käyttökohteissa.

Lähikuva pinotuista, puretuista kipsilevyistä

Kiertotalousklusterin elokuun aamukahvitilaisuuden aiheena on purkumateriaalien kierrätys

Miten rakennusmateriaalien tuottajat kierrättävät purkumateriaaleja uusiin tuotteisiin? Tervetuloa Helsingin kiertotalousklusterin elokuun aamukahville kuulemaan, miten yritykset vievät kiertotaloutta eteenpäin omassa toiminnassaan.

Sinisen ja vihreän sävyisiä betonikuutioita samansävyisen pergolarakennelman alla

Malminkartanoon avattiin Suomen ensimmäinen lähes täysin kierrätysmateriaaleista valmistettu pilottipuisto

Helsingin kiertotalouden klusteriohjelma pilotoi uusioraaka-aineista valmistettuja ulkokalusteita kesinä 2023–2024 Malminkartanossa. Kokeilu oli jatkoa edellisenä vuonna järjestetylle betoniteollisuuden innovaatiohaasteelle, jossa etsittiin ratkaisuja purkuvillan uudelleenkäytölle.

Ihmisiä kulkemassa eri suuntiin Helsingin yliopiston Tiedekulman puupintaisessa portaikossa

Reimagine Spaces – kiertotalous tilasuunnittelussa ja sisärakentamisessa 5.–6.10.2023

Suunnittelija, haluatko edistää kiertotaloutta tilasuunnittelussa ja sisärakentamisessa? Tervetuloa kaksipäiväiseen Reimagine Spaces -tapahtumaan lokakuussa!

Kiertotalous haastaa arkkitehdit kokeilemaan uutta

Rakentamisen päästöt saadaan kuriin välttämällä purkamista ja uuden rakentamista. Millä tavalla kiertotalouden mukainen suunnittelu muuttaa arkkitehdin työtä?

Rakennusosien ja -materiaalien uudelleenkäyttö – Tapaustutkimus Helsingin Käpylässä

Tampereen yliopistosta valmistuneen arkkitehti Paula Halosen diplomityöhön pohjautuvassa julkaisussa tutkitaan rakennusosien ja -materiaalien uudelleenkäytön edellytyksiä tapaustutkimuksen kautta.

Kaipaatko lisätietoa?

  • Lari Sirén

  • Johtava asiantuntija
    Kiertotalousklusteri
    Helsingin kaupunki
    Business Helsinki, innovaatiopalvelut
  • Noora Haavisto

  • Erityissuunnittelija
    Kiertotalousklusteri
    Helsingin kaupunki
    Business Helsinki, innovaatiopalvelut

Pääkuva: Tuomas Uusheimo, Kirjaston kuva: Jussi Hellsten, Liity klusterin jäseneksi kuva: Maija Astikainen